

# Event Details

- **Event Name**: Topi Saha & Ylva Haru: Kipinöitä II | Louhisali
- **Event Start and End Date**: Thu, 06 Nov, 2025 at 07:00 pm – Thu, 06 Nov, 2025 at 09:00 pm
- **Event Description**: Arvostetut lauluntekijät Topi Saha ja Ylva Haru yhdistävät jälleen voimansa intiimin ja ainutlaatuisen Kipinöitä II -yhteiskiertueen merkeissä. Tarina saa jatkoa viiden vuoden takaisesta Kipinöitä -konseptista, missä taiteilijat esittivät yhdessä toistensa kappaleita duettomuodossa. 

Louhisalin keikalla kuullaan taiteilijoiden omaa tuotantoa – uutta ja vanhaa – yksin ja yhdessä: illan aikana on luvassa niin uudet soolokattaukset kuin myöskin duettomuotoinen yhteissetti, missä lauluntekijät esittävät vanhojen suosikkien lisäksi ennen kuulemattomia lauluja tulevilta albumeiltaan. 

Topi Sahan musiikkia on kuvailtu haikeaksi, kaihoisaksi ja surumieliseksi. Omasta mielestään hän on väärinymmärretty humoristi. Sahan odotettu viides sooloalbumi Öitä ilmestyi tammikuussa 2025. 

Vahvoista melodioista ja pohtivista, runomaisista teksteistä kiitelty Ylva Haru työstää parhaillaan uutta albumia. Intiimeillä keikoilla on mahdollisuus päästä syvemmälle herkän ytimen ääreen, kun laulut soivat kaikkein riisutuimmassa muodossa.  

Kesto 2 h, sis. väliajan
Ovet klo 18.30
S/K18, rajattu anniskelualue
Numeroimaton istumakatsomo
Liput 24,90 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi
- **Event URL**: https://allevents.in/espoo/topi-saha-and-ylva-haru-kipinöitä-ii-louhisali/200028260869022
- **Event Categories**: 
- **Interested Audience**: 
  - total_interested_count: 24

## Ticket Details


## Event venue details

- **city**: Espoo
- **state**: ES
- **country**: Finland
- **location**: Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland
- **lat**: 60.17808
- **long**: 24.80461
- **full address**: Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi, Espoo, Finland

## Event gallery

- **Alt text**: Topi Saha &amp; Ylva Haru: Kipinöitä II | Louhisali
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events1/banners/b09bb907db7768644eb9a2196922a3a0e329644a9651998e42c6b9baf0a0da59-rimg-w1200-h675-dc171717-gmir?v=1761666819

## FAQs

- **Q**: When and where is Topi Saha & Ylva Haru: Kipinoita II | Louhisali being held?
  - **A:** Topi Saha & Ylva Haru: Kipinoita II | Louhisali takes place on Thu, 06 Nov, 2025 at 07:00 pm to Thu, 06 Nov, 2025 at 09:00 pm at Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi, Espoo, Finland.
- **Q**: Who is organizing Topi Saha & Ylva Haru: Kipinoita II | Louhisali?
  - **A:** Topi Saha & Ylva Haru: Kipinoita II | Louhisali is organized by Espoon kulttuurikeskus.
- **Q**: Who is this event for? Is it right for me?
  - **A:** Topi Saha & Ylva Haru: Kipinoita II | Louhisali is ideal for music lovers, fans of all genres, and anyone who wants to celebrate the power of music - from intimate gigs and live sessions to festivals and cultural performances. Whether you're a first-time attendee or a longtime enthusiast in Espoo, this event is thoughtfully curated to deliver a standout experience worth every moment. If Topi Saha & Ylva Haru: Kipinoita II | Louhisali sounds like your kind of event, don't wait - spots fill up fast.

## Structured Data (JSON-LD)

```json
[
    {
        "@context": "https://schema.org",
        "@type": "MusicEvent",
        "name": "Topi Saha &amp; Ylva Haru: Kipinöitä II | Louhisali",
        "image": "https://cdn-az.allevents.in/events1/banners/b09bb907db7768644eb9a2196922a3a0e329644a9651998e42c6b9baf0a0da59-rimg-w1200-h675-dc171717-gmir?v=1761666819",
        "startDate": "2025-11-06",
        "endDate": "2025-11-06",
        "url": "https://allevents.in/espoo/topi-saha-and-ylva-haru-kipinöitä-ii-louhisali/200028260869022",
        "location": {
            "@type": "Place",
            "name": "Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland",
            "address": {
                "@type": "PostalAddress",
                "streetAddress": "Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi",
                "addressLocality": "Espoo",
                "addressRegion": "ES",
                "addressCountry": "FI"
            },
            "geo": {
                "@type": "GeoCoordinates",
                "latitude": "60.17808",
                "longitude": "24.80461"
            }
        },
        "eventAttendanceMode": "https://schema.org/OfflineEventAttendanceMode",
        "description": "Arvostetut lauluntekijät Topi Saha ja Ylva Haru yhdistävät jälleen voimansa intiimin ja ainutlaatuisen Kipinöitä II -yhteiskiertueen merkeissä. Tarina saa jatkoa viiden vuoden takaisesta Kipinöitä -konseptista, missä taiteilijat esittivät yhdessä toistensa kappaleita duettomuodossa. \n\nLouhisalin kei",
        "organizer": [
            {
                "@type": "Organization",
                "name": "Espoon kulttuurikeskus",
                "url": "https://allevents.in/org/espoon-kulttuurikeskus/25941281",
                "description": "Espoon kulttuurikeskus, Espoo. 9,399 likes · 701 talking about this · 8,430 were here. Espoon kulttuurikeskus on korkeatasoinen taiteen, kulttuurin ja..."
            }
        ]
    }
]
```